61213.jpg

Tämä on ensimmäinen nalle, jonka tein itse yläasteella. Kuten ihmiselle, myös nallelle nimi on tärkeä! Yleensä nallella on jo tavallaan valmiina nimi, eli se on jonkun "nimen näköinen". Monesti olen saanut nalleille nimet juuri tuota kautta. Joskus nimeän nallen sen mukaan, minä päivänä olen sen saanut ja kenen nimipäivä silloin on, mutta suurin osa on saanut nimensä näön mukaan. :) Ja antamani nimet ovat tällaisia perus-suomalaisia nimiä! :) Tälle Matti-nallelle en valitettavasti ole löytänyt oikeita kaavoja. Otin ne kyllä talteen kun yläasteelta pääsin, mutta taitavat olla liian hyvässä tallessa, koska tähän päivään asti en niitä ole löytänyt!
Tämän nallen teossa käytin Teddy-kangasta, sisällä on vanua ja puulastua. Tassuissa ruskeaa, paksua kangasta. Käsissä, jaloissa ja kaulassa on muovinivelet ja silminä muovisilmät. Palat ommeltiin käsin yhteen ja nenä tehtiin paksulla langalla. Rusetti kuuluu tietysti myös nallelle ja Matilla punainen sellainen koristaa kaulassa! Matti on 36 cm pitkä.